No niin ei olisi pitänyt enteillä mitään. Pääsin käymään PiikkoPirrassa ja niinhän siinä kävi, että lankaa lähti mukaan jopa hieman yli budjetin. Lisäksi isäntä osti minulle Vapaa Valinnasta Novitan Bambua yhden kerän kokeeksi. No nyt tiedän jo, että pitää ostaa sitä vielä toinenkin kerä.
Maarit toi minulle sen Las Vegas'in Lidlistä ja Jenniltä sain tuota ihanaa Novitan Samos Lollipoppia.
421059.jpg

 Turun neule/käsityö tapaaminen sujui ihanasta. Meitä oli paikalla 11 ja hauskaa oli.
Ihailtiin lankoja ja katseltiin lehtiä ja kirjoja. Pohdittiin yhdessä ratkaisuja eri ongelmiin. Vastattiin meitä haastattelemaan tulleen toimittajan kysymyksiin. Juttu pitäisi ilmestyä lauantaina Turun Sanomien Extrassa. Se tietää isännälle matkaa R-kioskille aamulla.

Kiittelimme keskenämme myös Kortteliravintola Kerttua. Me pidämme Kertusta monestakin syystä. Se on rauhallinen, savuton paikka kokooontua ja ruoka on hyvää. Meihin on suhtauduttu todella hyvin ja mikä parasta Kerttuun pääsen minäkin rollaattorini kanssa.

Keskustelimme myös maaliskuun Kädentaidot messuista ja sinne menosta. No joukolla on tarkoitus mennä ja taidan silloin riehaantua hamstraamaan lisää lankaa ja tarvikkeita.